Miun Perhe

Leijona: aviopuoliso Aivovasara: kani Lapset: Jupu, Napsu, Nupsu & Romy

lauantai 18. syyskuuta 2010

From bad to okay


Siitä tietää että lääkitys pelaa jotenkin kun kiukkukohtaus menee ohitse sinä aikana kun kapuaa portaat ylös omaan kolmanteen kerrokseen, tai siinä kohtaa ei enää tee mieli tuhota kaikkea, tai tekee, muttei enää jaksa, itkee puoli tuntia silmänsä turvoksiin ja sen jälkeen vain... on. Mikään ei tunnu miltään. Välillä tulee vitutusaaltoja, mutta... muuten ei mitään. Pientä surua, iloa, mutta sitten taas tyhjää.
Efexor on aloitettu minulla tasaamaan juuri tunteidenvaihtelua.
Mutta valitettavasti se, kuten kaikki muutkin masennuslääkkeisiin luetut lääkkeet tappavat myös suurimmanosan positiivisista tunteista. Plus miinus nolla. Ainakin itsetuhoisuus kestää vain veitselle raahautumiseen asti ja sitten ei enää sekään huvita.

Leijonalla murtui ulna, eli onkohan se sitten kyynärluu tai jokin suomeksi, minulle tutummat on latinankieliset nimitykset työhistorian takia. Sillä on kuusi viikkoa sairaslomaa, kun Tapsu sen raahasi puoli seitsemän maissa ensiavusta se kipulääkepöhnäisenä oli kiimainen kuin kilipukki mutta sammui sitten ei mitenkään yllättäen kahdessa minuutissa niskaani, ja kulutinkin suurimman osan illastani sen 90-kiloisen ruhon alla maatessa ja miettiessä, tai ei, en miettiessä, en minä edes muista mitä olen ajatellut, koneillut vain ja tilannut sähköpostiviestin mukaan kirjoja Bookplussalta.
Sekä juonut kaljaa.

Olen todella vihainen kuitenkin vieläkin siitä, etten päässyt viettämään viikonloppuani suunnittelemallani tavalla, se olisi ollut juuri sitä mitä olen kaivannut; hieman poikkeusta rutiiniin mutta rauhalliseen tapaan hyvässä seurassa, saunoessa ja energiaa ulkohommiin purkaessa. Sen sijaan että istun kotona ryyppäämässä yksin tai sitten baarissa ryyppäämässä toivoen voivani olla kotona yksin.
Harmittaa ettei ole ketään ketä syyttää.
Ja hävettää se että tavallaan tuntuu kamalan lapselliselta etten edes äitillä lähtenyt käymään vaikka siihen suuntaan olin menossa. Mutta sitten taas olen loukkaantunut sille vääryydelle, ettei ne voineet aiemmin ilmoittaa vaan pistivät kiirehtimään ja sen jälkeen istumaan asemalla tylsistymiseen ja suuttumukseen asti.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä, ja yritän käydä edes ostamassa maitoa, vaikka tekisi mieli jopa lähteä kaupoille pettymystä purkamaan materiaan...

3 kommenttia:

shadychick kirjoitti...

No juu-u eipä vituttanut taas muakin VR'n aikataulut.. Huomenna(tänään) on uusi päivä, toivottavasti parempi. :)

Laura. kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain pientä. :)

Laura. kirjoitti...

Hupsista, voit unohtaa edellisen, kun säähän olet jo saanutkin tuon palkinnon..