Kun huomaa, ettei pää enää pysy kasassa, ei jaksa taistella vastaan.
Ne on niin pieniä asioita, mutta aina ihan samoja. Joka kerta olleet ennen horrokseen vaipumista ja johonkin maailmanaikaan sitten mahdollisesti herätessä. Kun monta kuukautta tai ehkä, ei sitä etukäteen voi tietää, vuotta on menetetty. Kun ei ole ollut täällä, on ollut jossakin muualla, sitä ei muisti pelaa, ei mikään juokse.
Hajoilen, ruopin osiani takaisin kassiin, kunnes lopulta se nyssykkä on liian suuri kannettavaksi ja minä liian pieni kantajaksi.
Ja ruma ja vasen käsi on kuin puimurin kuorima, koska se itse sitä pyysi. Se sitä halusi en minä.
Minä vihaan sanaa "hullu" ja kaikkea siihen liittyvää. Jokainen huolettomasti väläytetty sen sanan jokin muodoista pistää veren kiehumaan, nolottaa ja suolaiset pisarat kohoavat ripsiin. Haluan paloitella jokaikisen "moon varmaan hullu!"-lurituksia latelevan teinin, vähän vanhemmat ja muottiinsa jääneen. Älkää olko siinä ylpeinä patsastelemassa, ette olisi jos tietäisitte. Millaista tämä voi olla. Mitä helvettiä, ja painajaisia.
Kuumuus ei yhtään helpota asiaa.
2 kommenttia:
niin, voi olla. Mutta mulle itelle ainaki jos tulee hyviä numeroita se antaa vaan lisää tsemppiä pyrkiä muissaki aineissa yhtä korkeisiin tuloksiin.
Jep. Ensimmäinen tunti menikin siihen, kun sain lattian tyhjäksi kaikesta roinasta ;D
ja niin urheilu tekisi hyvää. Se vain pitäisi ajoittaa päivässä ennen kello kahta, kun vanhemmat eivät halua/anna minun urheilla.
Ja haaveena tehdä sellainen kesärutiini lista :D Pitäisi vain keksiä tekemistä.
Vaikeaa vaihtaa arjesta lomalle.
Tässä lomalla olen lukenut nämä sinun tekstisi läpi n__n' ja olet sanonut parista asiasta "siitä myöhemmin". Jokin arpi otsassasi ja se ettet oikein osaa lukea (tai jotain). Mielen kiinto heräsi :)
Lähetä kommentti