[K-18 goren takia]

Paskajuttuja


Hiki vaan virtaa ja tahrii päänahanhajuisen tyynyliinan, oksettaa ja tekee mieli huutaa, mutta ei jaksa päästää äännähdystäkään, uupuneisuus heittelee tikareitaan selkään. En ole vieläkään saanut nukuttua.
Kerran viikossa vedän kurkustani alas annostelijaan lirautetun tilkan ulostuslääkettä, nyt on jo luovutettu täälläkin. Että en minä muuten tyhjene mihinkään, en ole koskaan ollut tässä maailman luonnollisimmassa asiassa hyvä.
Makaan selälläni enkä uskalla vaihtaa asentoa, vaikka kuinka kouristaisi.
Hoipertelen pitkin seiniä vessakopperoon tyhjenemään, välillä pitää nousta ylös että uusi lasti ehtii laskeutua, suolistoparka on ihan hädissään, ja joutuu luopumaan viikon säilömästään aarteesta.
Oksennan sappea reisilleni, hoitaja käy välillä epämielissään kysymässä olenko jo valmiina, voidaanko jo mennä punnitukseen ja sytyttää tulitikku että vuotanut metaani katoaa helvetinliekkeihin.
Puolentoistatunnin kidutuksen jälkeen ole suhteellisen valmis. Ainakin sen verran että voin olla varma pystyväni tunnistamaan kaikenlaiset hädät toisistaan ilman sen suurempia onnettomuuksia.
Paino näyttää lähemmäs kolme kiloa vähemmän kuin edellisenä aamuna. Inhottaa miten paljon kuonaa sitä sisällään pystyykään kantamaan. Yuk yuk yuk.
Yritän syödä, mutta inhottaa se, miltä tunnun. Hyytelöltä. Kasvonpiirteeni valuvat naamalta kaulalle, hiusraja seuraa perästä. Kastan lusikkaa velliin ja nuoleskelen, upotan voisilmän sen höyryävään keskustaan ja käännän kultameren ympäri.
Masentaa ihan saatanasti enkä saa oloa purkautumaan mitenkään, en vaikka kuinka yritän.
Soitan Nymfolle kun se on jo oikein jättänyt vihaisen viestin vilkkumaan messenger-ikkunaan. Se huokaa raskaasti kun kerron olinpaikastani, siitä, että täällä saattaa mennä kauan. Ettei nyt oikein toimi, etten nyt oikein osaa kuvitella osaavani elää muiden keskellä, ilman tukevia ja turvaisia seiniä ympärilläni. Se purskahtaa holtittomaan itkuun kun käsken sitä vakuuttamaan lapsilleni, että ne on parasta mitä on ikinä tapahtunut, mutta aina ei iskätkään jaksa oman päänsä kanssa. Tiedän, etten haluaisi itkettää, mutta olen vain niin helpottunut, että joku vihdoin oikeasti kuuntelee eikä keskeytä ja vaihda puheenaihetta. Vaikka en haluaisikaan enää rasittaa Nymfoa, ei se ole sen asia miten kuuppani voi. Varsinkaan kun se vain kärttöi rahaa, joita ei tavalliseen tapaan ollutkaan ilmestynyt sen tilille. Ei minulla nyt ole varaa tai muitakaan maallisia resursseja edes tukea oman jälkikasvuni ruokataloutta.
Hyi huono ihminen.