No pot of gold at the end of this rainbow

Sen hääpuku on valkoinen ja halterneck-mallinen, siinä on tylliruusuja helmassa ja selässä on nyöritys valkealla nauhalla, vyötäröllä on korostuslaskokset, juuri sellainen, kuin olen sille aina kuvitellut päälle, sellainen jonka olisin sille itsekin tehnyt.
Are you alright?
Just need a moment.
Se jättää minut yksin makuuhuoneeseen ja lähtee jatkamaan lasten pukemista. Otan pillereitä taskusta, isän rauhoittavia, minun kaikki lääkkeeni jäivät kotiin äkkilähdön takia, tärisen Efexor-krapulaa. Huikka vihreästä juomapullosta, siinä on viskiä.
Valumattomat pettymyksen kyyneleet imeytyvät takaisin silmiin ja pala vajoaa kurkusta alas, otan Nathanielin syliin ja tanssitan sitä ulkokengät jalassa pitkin kokolattiamattoa.

Kaksoskärryjen pyörät ratisevat pitkin soratietä, Aimée lykkii vaunuja eteenpäin, minä juon vähän lisää ja hiekkalaatikon hiekka tuntuu kylmänkostealta käsissä. Ilta-aurinko häikäisee, se on Leijonakuningas-aurinko.
Se ottaa pullon kädestäni ja haistaa ja tiuskahtaa, silmissä tuntuu haritusta. And this is wise because?
Idain’t.
Seriously, in front of them? se vetää vähän kauemmas, paidanhihaan tulee kurttua.
It just ain’t fair.
Innit yeah?
Yeah.

Thought you’d little more brain in you.
O’really, since when? huokailen dramaattisesti, sitten käy taas itkettämään, koska en ole ikinä tarpeeksi hyvä. Aina ihan paska jätkä. I think I did pretty well, actually. You know. I could’ve torn the dress… doused it in gasoline… set it on fire… then thrown it out of the window… like I felt like doin.
Se mulkoilee pahasti ja vilkaisee pienien puuhia laatikolla, meille on luvassa kakkuorgiat, Nuha koristelee omiaan ruohotupsuilla.
Can’t you just be happy for me? se kuiskaa niin hiljaa, että täytyy pinnistellä kuullakseen.

No. Cause I wanted you to be happy with me…

Keikun rajalla, ollako vai eikö olla aikuinen asiassa,

but I want you to be happy.

Olen niin peloissani siitä, että Aimée menee naimisiin, ja että se muuttaa sen tulevan aviomiehen kanssa omakotitaloon, missä on varmasti nurmikkotakapiha ja lapsille keinut ja kavereita naapurissa, ja ne kaikki tulevat olemaan niin onnellisia. But there’s no room left for me. It saddens me, cause they’re going to forget about me.
That’ll never happen! se yrittää lohduttaa, mutta se on sama kuin kuuroille korville puhuisi, niillä ei edes ole enää yhtään ainoata kuvaa minusta niiden kotona, edes lastenhuoneessa, ne on kaikki vaihdettu uusiin, was that on purpose?
Se tuijottaa hämmentyneenä suu auki, ilmeisesti ei se ollut edes huomannut, niinpä niin, niin helppo minut on unohtaa ja heivata ulos elämästä, ihan huomaamattaan. Siitä minä tiedän, ettei mikään tule enää koskaan olemaan hyvin, ei sitä voi olla vanhempi ilman omia lapsia.

It doesn’t matter, you’re their father.
Yeah? I’ve met the neurologist like hundred times before yet he had to ask who the fuck I am. And you could tell from the look that he thought… the other one was the dad. So they’ll forget too. When you’ll move in together, get married and have ...his babies.

Am sorry bout the waterworks though, en ole nukkunut perjantaiyön jälkeen, ja vielä vierotusoireet, jetlag, stressi ja huoli Romystä, olen henkisesti ja fyysisesti lopussa, kynttilä on palanut molemmista päistä, mutta en enää jaksa välittää.
Kerron lisää peloistani, siitä kuinka olin vahvasti ajatellut muuttavani takaisin niiden lähelle, ja siitä, että nyt se ei tuntunut enää hyvältä päätökseltä, en minä pystyisi katselemaan niiden onnea.

I just feel a bit lonely.

Oh my, seems that a certain someone's tummy's finally working!
Why, thank you for noticing! hymyilen hoitajalle, joka astuu sisään kaasukammioomme. It's like my stomach never works but today I've just been farting and farting and there's no end to it.
Se näyttää jokseenkin vaikealta, hymyilen lattialla autoilla leikkivälle Romylle, se juttelee käsillään, virnistän takaisin, hassu poika.

On vaikea ajatella, että pitää taas lähteä.

Pienta aamumarinapaivitysta

Tulin asken isalle "nukkumaan" hetkeksi; kavin suihkussa, kampasin tukkani ensimmaisen kerran moneen p¨aivaan ja pesin hampaat, ajoin sangen naamasta ja kaivoin pakastimesta sinne hetkea aiemmin tunkemani lusikat silmapussien iloksi.
Deodoranttia.
Ja rasvaa, olkapaat on taynna punaista aurinkoihottumanappya, tai sitten se on jotain allergiaa.
Odottelen, että talo herailee ja vanhempi pikkusisko lahtee toihin ja isa nousee keittamaan teeta ja tekemaan aamupalaa, sillä on lyhennetty tyoviikkoa vatsahaavan ja umpisuolen puhkeamisen jälkeen, kerran se ei pysty olemaan vaan sairaslomalla ja levata oloaan paremmaksi.

Parin tunnin paasta haen Nuhan ja Nathanielin naapurista Aiméen vanhemmilta. Ajattelin, että voitaisiin lahtea karrylenkille sairaalalle vaikka puiston kautta, eikohan nekin ole aika hadissaan kun viimeksi on pikkuveljen nahneet verissapain lattialla.

Mutta Romysta. Romylla on epilepsia, ja siihen pitkien kokeilujen kautta vihdoin loydettiin ihan kohtuuhyva laakitys, joka valitettavasti on taman vuoden puolella kevaalla alkanut menettaa tehoaan, mutta siita on vaan viitattu kintaalla neurolla ja sanottu etta katsellaan nyt.
No, eipa katsella enaa.
Paa'asiassa sen epilepsia on tuijottelua ja pienta tajunnanmenetysta, mutta on myos naita pahempia kohtauksia, joissa lahtee jalat alta. Nyt se on ilmeisesti lyonyt paansa poytaan, otsassa on tikit ja silma on mustana, tukkaa on ajeltu takaraivolta, etta se on saatu ommeltua kiinni.
Se hyvä puoli lapsissa on, etta kun luut ovat niin pehmeita varsinkin kallossa, harvemmin tulee pirstaleita ja enempaa vauriota aivoihin, ja toipuminenkin on nopeaa.
Viela ollaan vahan pyorryksissa ja unisia ja itkuisia ja kasi on kipea, mutta ainakin hereilla. Sairaalassa ollaan, kunnes kaikki kokeet onnistuu entiseen tapaan, tehoseurannasta kuitenkin on nyt paasty lastenpuolelle, mika on vähän kivempi paikka kuitenkin.

Viela ei voi sanoa miten tama tasta lahtee etenemaan, mutta aika sen nayttaa.

Nyt on tee valmista, pitkasta aikaa ihan kunnon haudutettua lehtiteeta eika mitaan paskaa pussipakattua moskaa, siirryn tasta juttelemaan ja tupakoimaan isan kanssa kuistille.